Mikä oli parasta tänä aamuna

Kävelimme taas polkua, joka lumeen oli tallattu, emme olleet menneet sitä koko talvena. Sanoit, että sinne pääsee nyt puron yli, siellä on silta ja polkukin on, keskellä hankea. Joku oli heittänyt kaksi lavaa notkoon, ja vesi meni hiljaa ja matalana lavojen ali, katosi lumen sekaan ja tuli esiin kauempana mustana kuin piki ja keltaisena kuin rikki ja peili.
     Puolivälissä aukkoa sanoit pajunkissoja, annatko mulle yhden.
     Polun vieressä ruskeat, punaiseen vivahtavat oksat, kuoressa vähän vihreää. Nyt on tulossa kesä, sanoit. Taitoin oksan, ja katsoimme sitä yhdessä. Iloiset kasvosi, suu puoleksi hampaattomassa hymyssä, kun otin pois ruskean hupun aivan oksan juuressa kasvavan kissan yltä ja kaikki kissat hohtivat hopeisina ja uusina. Mun idea, tää tie oli mun idea, sanoit. Ja hyvä idea olikin, sanoin ja jatkoimme peräkanaa.
     En mä ota sitä tarhaan, vie se työhuoneelles, sanoit takaani, laita se siihen pöydälle kirjojen viereen.