Pyhä ja väkivalta

Maa, jolla seisomme, on pyhä. Kasvot, jotka kohtaamme ja kädet, ovat pyhiä. Minä itse, me itse olemme väkivalta, joka tapahtuu. Me sekoitumme joka hetki, pyhinä, puhtaina, väkivaltaisina. Kuinka muutoin olemassaolo voisi ilmetä? On hiljainen ääni, jolla ei ole äärtä, se rajaa, sekoittaa meidät ja maan.



Jos olisi sellainen ja sellainen maailma, ja sellainen ja sellainen onni ja apu ja Jumala ja syntipukki ja viha ja hätä. Mutta tämä maailma on pyhä juuri näin ja hullu juuri näin. Tahtoisin koskettaa sinua, teitä, jokaista, mutta isken teiltä hampaat kurkkuun. Oi, maailma, maailmoi.



Näin puhui Jumala, näin puhui Zarathustra, näin puhui puolue, mutta myös joku rikas musta räppäri ja näin puhuin minä kun minulla oli hätä ja kaikki jatkui.