torstai 19. syyskuuta 2019

Muistan: Marko Niemi


Vähän arkaillen kirjoitan tämän merkinnän, mutta kirjoitan kuitenkin: huomasin, että runoilija Marko Niemi on kuollut. Tapasin hänet vain pari kertaa, eikä tapaamisissa ollut sen kummempaa, vain muutama ystävällinen sana. Markosta jäi hyvä kuva, ja se on jo paljon. Sen verran syvällisesti kuitenkin Markon runouteen tutustuin, että ohjasin Anna Tomin 30-sivuisen kandityön Markon nurousopista. Pidän kovasti Miia Toivion ja Markon kokoelmasta Suut. Markon kääntämä Ulrika Nielsenin Perikato on ihan käden ulottuvilla, katsos, tuossa keittiön pöydän alla. Luen sitä tämän illan, luen sen läpi. Ei mennyt Marko minultakaan ohi.

Kun tein Ötziä, sain Markolta vinkin käyttää jotain generaattoria, jolla seuloin teksteistä tiettyjä vokaaliyhdistelmiä omaavia sanoja. Niillä teksteillä, joita käytin, tulokset olivat laihoja. Niinpä heitin generaattorin pois, otin Otto Mannisen kootut ja sieltä sanoja käsin poimien, yhdistelemällä ja muokkaamalla tein Ötzin oudot vokaalirunot teoksen nimen ympärille. Omistan viimeisen niistä Markolle. Voi, kuinka ihmiset lähtevät useimmiten äkkiä ja liian aikaisin:


Ikävöi yökköin mieletön kööri
mölinää vöinä syöltäen.
Tietön syntiö rettelöineen,
vöyri viipymätön,
nyörirynnäköin vyöryvi
syöjäin tärviötyö –
Ikikynnöksilläpä köyhäin
heilimöi lämpöisimmin...


Voimia ihmisille, jotka olivat Markoa lähellä.



Ei kommentteja: